On paljon, oikeastaan aivan liian paljon ihmisiä, jotka ovat todella ansainneet karman rajun kouraisun. Ja toivon mukaan myös saavat siltä niin paljon turpaansa että oppivat olemaan. Jos ei tässä elämässä, niin seuraavassa ainakin (olettaen että sellainen tulee :D)

Karmalla on tapana myös palkita. Tee hyvää muille niin saat sitä itsekin. Haluan uskoa, että hyvä ihminen saa aina jossain vaiheessa tavalla tai toisella tunnustusta valinnoistaan ja tekemisistään. Voisi ehkä sanoa, että karma saattaisi olla eräänlainen jumala joillekin? Jos tarpeeksi siihen uskot ja haluat sen olevan puolellasi, teet varmaan parhaasi jotta se ei rankaise sinua vaan palkitsee. 

Onko karma siis oikeasti olemassaoleva oikeudenmukaisuuden jakaja vai epätoivoisen mielen yritys lohduttaa itseään ja lupailla itselleen olemattomia?

Tottakai jokainen joskus ajattelee itsekkäästi, ja se on tietyissä tilanteissa hyvä, mutta moni on väärissä tilanteissa, osa jopa aina. Se on sietämätöntä. Ja etenkin silloin kun se ihan oikeasti on joltain toiselta pois, varsinkin jos se on joltain sellaiselta pois joka sitä vähiten siinä kohtaa ansaitsee. 

"Ei sillä väliä moniko köyhä jää nyt vaille ruokakassia, minä haluan omani! Rahaa on ja voisin sillä hyvin ostaa itselleni tarpeellisen, mutta otan nyt kuitenkin tuosta jonkun vähävaraisen lapsiperheen ruuat, koska voin tehdä niin ja kuvittelen että olen sen ansainnut." Oksettavaa. "Ei kiinnosta moniko eläin on tämän turkiksen takia kuollut, minä haluan tämän! Pidän tästä ja tämä pitää minut lämpimänä (ihan kuin mikään muu vaate ei pitäisi), joten minä voin ostaa tämän." En voi sietää tuollaista! Ja joka kerta kun keskustelen vaikka noista turkiksista, ja joku toteaa huolettomasti "No mut ku mä tykkään niistä. Onhan siinä joo pari kettua kuollut mutta voivoi." niin mun tekis mieli vähän ravistella ja ehkä antaa pienen herättävän litsarin kyseiselle henkilölle. Et voi olla noin itsekäs! Et voi olla ajattelematta vähän enemmän, et vaan voi.

Eihän sitä tietenkään pidä murehtia jatkuvasti muiden huolia, ei Afrikan lapset hyödy siitä jos itse jätät ruokasi syömättä eivätkä siitä jos syöt sen. Ei kodittomat kissat hyödy murehtimisestasi, ei ajatuksesi auta läheisensä menettäneitä. Mutta joskus, ihan vaan silloin tällöin voisi uhrata yhden pienen ajatuksen jollekin, voisi vaihtaa sen "tämä kuuluu minulle, olen tämän ansainnut" -ajatuksen vaikka "annan tänään jollekin toiselle mahdollisuuden saada tämän, jollekin joka tätä enemmän tarvitsee" -ajatukseen. Ei se ole itseltä pois, päinvastoin. 

Toisille ei missään nimessä voi suoda pientä iloa ellei siitä ole itselle jotain hyötyä. Kaikesta pitää hyötyä! Moni ihminen voisi edes kerran pysähtyä miettimään, katsoa vaikka peiliin ja kysyä itseltään "Miksi olen niin itsekäs?" Ja yrittää vastata kysymykseen jollain muulla kuin tekosyyllä, niitä riittää aina. Tämän paikan jossa elämme ja asumme, kohtalo on pitkälti kiinni meidän auttamisenhalusta ja kyvystä tehdä muidenkin hyväksi asioita, kyvystä pitää huolta. Luonto on liian monelle merkityksetön asia jolle saa tehdä mitä tykkää. Siinä kärsii kaikki. Jos nyt vaikka näin lopuksi rupean ihan puunhalaajahipiksi tässä ja totean, että ihminen pilaa maapallon omalla omahyväisyydellään, ja se ei ole missään määrin hyväksyttävää. 

• siitä kun avaat päiväkodin portin vaikka lapsesi olisi halunnut sen tehdä
• kun kerrot lapselle että tarhasta mennään tänään suoraan kotiin, ei kaupan kautta
• kun vedät vessan lapsen puolesta
• kun laitat lusikan suoraan lapsen jugurttiin vaikka se olisi pitänyt antaa käteen
• kun annat lapselle collegehousut farkkujen sijaan
• kun koira nuolaisee lapsen kättä 
• kun sekoitat lapsen kaakaota hänen puolestaan
• kun nukuttaessa laitat lapselle peiton eikä hän olisi sitä halunnut
• kun unohdat laittaa ulkohousujen lenkit kenkien alle
• kun kerrot lapselle että hänellä on ketsuppia/tussia/vanukasta naamassa
• kun kerrot lapselle että hänellä on kengät väärässä jalassa
• kun sukat ei mene jalkaan oikeinpäin
• kun ruoka on liian kuumaa
• kun lapsi ei jaksa kantaa liian painavaa kauppakassia vaikka ihan ehdottomasti tahtoisi

Listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Ja tietysti jos lapsi kompastuu kynnykseen, niin tyhmä kynnys! Lusikka putoaa lattialle, tyhmä lusikka! Lapsi juoksee ovea päin, tyhmä ovi! Jokin asia ei mene juuri kuten lapsi haluaa, tyhmä äiti! Vaikka äidillä ei olisi asiaan osaa eikä arpaa, niin tyhmä äiti silti. Äitiä (tai vanhempia yleensä) on helppo syyttää kaikista elämän epäkohdista. Toinen hyvä syyllinen on koira. Maito kaatui pöydälle, koska koira. Lelut on pitkin lattioita, koska koira. Lapsi kaatui ja satutti itsensä (jonka seurauksena koko maailma romahtaa), koska tyhmä koira käveli ohi ja sen tyhmä häntä hipaisi jalkaa. 

Lasten logiikka on hieman erikoista näin vanhemman silmissä, mutta ehkä siitä pääsee vielä joskus jyvälle. Tai sitten ei, mutta tarvitseeko edes? Lapset on ihania vaikka pistävätkin (ainakin minut) monet kerrat laskemaan tuhanteen, aiheuttavat ryppyjä ja hiusten harmaantumista (kostoksi syytän näistä lapsia, koska olen itse aina syyllinen heidän ongelmiinsa ;)). Lapsella on lapsen huolet, ja se on asia joka meidän aikuisten olisi syytä muistaa, etenkin juuri silloin kun se märän sukan itkeminen tuntuu repivän lopunkin järjen riekaleiksi. 

Kukaan ei voi väittää ettei tänne tule tai ole jo tullut myös heitä jotka eivät tarvitse apua. Kukaan ei myöskään voi sanoa mahdottomaksi ajatukseksi sitä, että joukossa olisi mm. terroristeja. En tiedä mitä kaikkia sairaita järjestöjä on olemassa, mutta eräs paljon esillä ollut terroristijärjestö nyt ainakin tulee mieleen. En mainitse sitä, mutta luultavasti on aika selvää mitä tarkoitan. Tämä järjestö leviää koko ajan ja ovat jo Eurooppaakin uhanneet - eivätkä vain uhanneet, vaan aiheuttaneet suoranaista kaaosta, joten tämä on hyvin pian meidänkin ongelmamme. En voi käsittää tätä älyvapaata touhua, onko suvakit sokeita, todella tyhmiä vai itsetuhoisia? Inhoan suvakki-sanaa, se kuulostaa tosi typerältä, mutta juuri siitä syystä se sopii hyvin kuvaamaan ylisuvaitsevaisia ihmisiä jotka ovat avosylin ottamassa kaikki tänne pyrkivät vastaan ilman mitään ennakkoluuloja tai epäilyksiä mistään. Kaikki pitää hyväksyä ja kaikkia pitää rakastaa, ihonväriin katsomatta. Ei voi jättää auttamatta kaikkia siksi että joukossa on mätämunia, kaikki pitää ottaa vastaan, eihän sitä tiedä ketkä ovat kunnollisia ja ketkä eivät. Ei sen väliä vaikka jotkut heistä suunnittelisivat joukkomurhaa ja maailman tuhoamista, heitä pitää vain ymmärtää, juuri sillä maailman ongelmat ratkeavat. Ymmärryksellä ja välittämisellä <3

Luin aika paljon artikkeleita tästä esillä olevasta äärijärjestöstä jossa epäinhimillisesti surmataan täysin viattomia sivullisia, perheitä, isiä, äitejä, lapsia. Ilmeisesti jossain on jo ihan hyvin saatu vallattua näiltä alueita takaisin, ja yhä enemmän aletaan ottaa järeämpää kalustoa käyttöön jotta saataisiin tuota porukkaa kuriin. Esim. Yhdysvallat tukee Syyrian kapinallisia tässä älyttömässä sodassa, mikä on toisaalta oikein hieno asia, mutta myös kovin kyseenalainen, koska tosiaan kyseessä on USA. Sen motiivit näissä taisteluissa on aina kyseenalaistettava, se auttaa hyötyäkseen muullakin tavoin kuin päästäkseen terroristeista. Mikä se hyöty on ja keneltä se on pois, sitä on paha sanoa. Toisella puolella Venäjä tukee sitä, mitä USA vastustaa. Ei kuulosta hyvältä yhtälöltä, vaikka onneksi molemmilla on ainakin vielä yhteinen "vihollinen". Ja ihan kuin siinä ei olisi tarkkailtavaa kerrakseen, niin vastustamisesta huolimatta nimeltämainitsematon äärijärjestö valtaa Eurooppaa jatkuvasti, ja päättäjät tekevät sen hyvinkin helpoksi. Kuvaannollisesti meillä on "Tervetuloa Isis!" ja "Tervetuloa sota!" -kyltit pystyssä.

Toivottavasti tähän älyvapaaseen toimintaan tulee stoppi hyvinkin pian, sillä sen näkee jo nyt miten tässä muuten käy. Euroopassa on siellä täällä jatkuvasti jotain konflikteja, Saksa on saanut osansa, kuten myös Englanti, Ruotsista ja Ranskasta puhumattakaan. Suomen vuoro tulee kyllä, eikä siihen mene kauan. Ilmoilla leijuu jo jonkinasteinen pelko. Tietenkään tätä pelkoa eivät kaikki osaa tai ymmärrä tuntea, mutta  tämä kaikki kamaluus koskee heitäkin. Toivon ettei koskaan tule tilannetta johon minun tai muiden samaa mieltä olevien  sopisi sanoa "mitä minä sanoin", sillä silloin se on jo aivan merkityksetön lause. Mitäs sitten sanovat päättäjät? No se on aivan sama, sillä heidän sanoillaan ei muuteta mitään. En voi tarpeeksi jankuttaa sitä miten tämä idioottimainen touhu ei mene mun jakeluun mitenkään päin. Enkä sitä miten en voi käsittää kuinka jotkut sulkevat silmänsä näiltä suurilta ongelmilta joita tämä tilanne aiheuttaa lisääntyvin määrin päivästä toiseen.

Eikö hädässä olevia kannattaisi auttaa omassa maassaan? Lähettää apu sinne missä sitä tarvitaan, sen sijaan että tuodaan liian monet sitä tarvitsevat tänne? Siinä mahdollisuus mm. Isis-taistelijoiden tänne pääsyyn pienenisi huomattavasti. Myös aivan takuulla monet apua tarvitsemattomat jäisivät herkemmin kotiinsa kun meillä ei olisi ns. avoimet ovet, ja näin ollen säästyttäisiin monelta... viitsinkö sanoa... no, mielipahalta. Ei sillä tietenkään kaikkia ongelmia saisi poistettua, mutta musta se alkaa kuulostaa kyllä paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin tämä nykyinen aivoton toiminta. Päättäjillä ei selvästi paljon järki päätä pakota! Tätä menoa kansa ryhtyy pian itse tekemään asioille jotain, ja sepäs suvakkeja suututtais, kun tuntuu jo mielipiteiden kertominen suututtavan. Mutta mielummin suututan kasan ihmisiä mielipiteelläni kuin elän pelossa jonka aiheuttaa hallitsematon maahanmuutto joka väkisinkin lisää salakuljetusta, joka taas tuo kaaoksen ja kauhun meidän elämäämme. Olen ennen elänyt siinä luulossa ettei nuo uskontoon pohjautuvat sodat ym. konfliktit koske meitä, mutta nyt sen saa itse kukin ihan konkreettisesti huomata kuinka se todellakin koskee ihan jokaista.

Joku saattoi loukkaantua tästä, etenkin suvakki-sanan käytöstä (niin typerältä kuin se kuulostaakin, niin jep, kyllä vaan kaikesta - jopa tästä, voi kaiketi loukkaantua). En ole pahoillani. Joku saattaa myös jotenkin vääntää tämän päässään vihapuheeksi. Ei, tämä ei ole vihapuhetta. Myöskin voisi käydä mielessä sellainen kuin kiihotus kansanryhmää vastaan (en tiedä mistä kohdasta, mutta aina löytyy joku joka lukee, ymmärtää tai haluaa ymmärtää väärin ja jotenkin onnistuu repimään jopa tästä tekstistä jotain mitä tässä ei ole). No, ei tämä ole sellaistakaan. Osa ehkä naureskelee tälle kirjoitukselle. Naurakaa vaan sydämenne kyllyydestä jos se tuo hyvän olon. Olenko vainoharhainen? Ehkä, ehkä en. Rasistinakin minua voidaan pitää, vaikka en sellainen ole. En vaan voi sietää idioottimaisuutta, ääliömäistä ylisuvaitsevaisuutta, liikaa hyväntahtoisuutta ja sinisilmäisyyttä. Joidenkin ihmisten ajattelutapa ja toiminta, siis päällä olevaan tilanteeseen liittyen, on suoraan sanottuna erittäin tyhmää, ja se kostautuu vielä jossain vaiheessa.    -----     Mutta siihen asti, halipusi :)

Vertaus terveyteen on aika huono. Jos olisin sairas ja köyhä, olisin varmasti superonneton, kun taas sairaana ja rikkaana pystyisin mahdollisesti edelleen turvaamaan jälkikasvuni tulevaisuuden, ja se tekisi minut onnelliseksi. Ei tietenkään täysin, mutta lisäisi onnellisuutta, joten voin sanoa että toisi onnea. Myös jos lapseni sairastuvat, tarvitsen rahaa lääkkeisiin tai hoitoihin. Ellen pysty heitä hoitamaan ja parantamaan heidän oloaan, tunnen oloni kovin kurjaksi. Jos sairaus on kuolemaksi, se tottakai vie onnellisuutta, mutta jos on rahaa, voi toista ilahduttaa vielä kun pystyy, ja siitä ainakin itse tulisin onnellisemmaksi. Tai vähemmän onnettomaksi, mutta eikö se melkein sama ole.

Rahalla ei saa rakkautta. Ei varmasti sitä aitoa rakkautta, sitä tunnetta. Mutta hellyyttä ja läheisyyttä kyllä niin halutessaan. Kaikille se ei riitä, mutta niille joille se riittäisi, tulisi onnea ainakin hitusen enemmän. Eikä rakkauskaan aina takaa onnea minun mielestäni.

Rahalla ei saa menetettyjä läheisiä takaisin. Ei saakaan, etenkään jos he ovat kuolleet. Mutta pitääkö sitten surra vaan loppuelämänsä kun se raha ei heitä kerran takaisin tuo? Eikö voi jatkaa elämäänsä ja yrittää toteuttaa omia unelmia, joiden toteuttamisessa monesti voi raha olla olennaisena tekijänä? Ei tietenkään, eihän se raha siinä paljon lohduta kun suret rakkaitasi. Sinulla ei ole oikeutta nauttia omasta elämästäsi ja käyttää rahaa elämänlaatusi parantamisessa.

Pitääkö menettää paljon ennen kuin osaa olla onnellinen siitä mitä on? Toiset antavat näin ymmärtää, etenkin kommenteilla "Itse menetin kotini ja perheeni, jolloin tajusin ettei raha tuo onnea vaan läheiset siinä ympärillä. Ennen olin rikas ja luulin olevani onnellinen, mutta kun menetin kaiken, ymmärsin että köyhänä olen onnellisempi rakkaan perheeni kanssa" jne... Hyvä juttu jos joku voi rehellisesti sanoa olevansa ihan aidosti onnellinen ilman rahaa. Mutta... Ei sen niin pitäisi mennä, että kaikkea pitää itsestäänselvyytenä, kunnes sen menettää. Vaan ilmeisesti se menee monesti niin. Ihmiset on ahneita, ja ahneus vie meidät perikatoon. 

Mielestäni onnellisuus koostuu monista asioista, ja raha on yksi niistä. Raha on myös asia jota yksinkertaisesti tarvitset tullaksesi toimeen. Ilman rahaa ei kovin helposti makseta laskuja eikä osteta ruokaa tai vaatteita. Asut sillan alla samoissa rytkyissä viikosta toiseen, kerjäten ja syöden roskiksista, haaveillen paremmasta elämästä. Tuskin olet kovin onnellinen. Ja vaikka ei asiat ihan noin huonosti olisikaan, vaan saisit mahdollisesti vaatteita ja ruokaa, sinulla olisi ystäviä joiden kanssa voisit viettää aikaa ja jutella, mutta rahaa ei olisi. En osaa uskoa että silloinkaan olisit niin onnellinen, kuin jos sinulla tuossa tilanteessa olisi rahaa. Toki olisit takuulla onnellinen niistä ystävistä ja kaikesta avusta ja siitä ettei asiat ole huonommin, mutta kuitenkin... (Tämä oli ehkä lievästi karrikoitua, mutta idea kai kävi selväksi)

Toisilla on mielipide, että rahan avulla voi tulla onnelliseksi, mutta se itsessään ei tuo onnea. Minusta tuo nyt on melkein sama asia, koska raha on sen onnen saavuttamisessa auttanut, niin silloin se sen on tuonut, ehkä epäsuorasti mutta ei takerruta siihen. Nyt alkaa tuntua kuin jankkaisin samaa asiaa muotoillen vain lauseet eri tavalla, joten jos jätetään aihe tähän kiikkumaan, tulihan kuitenkin pointtini tässä selväksi. 

Olkaa onnellisia kaikesta mitä teillä on, siitä rahastakin ;)

Meinasin ryhtyä enemmänkin tarinoimaan aiheesta, mutta alkoi vituttaa niin ankarasti etten viitsinyt. Ei olisi tullut kaunista saati selkeää tekstiä. Meinasin myös kertoa tylsästi kuinka tein hyviä kauralastuja, mutta taidan nyt kertoa vaan että kesä on täällä. Aamusta asti aurinko paistaa ja on tooosi lämmin! Ihanaa, jotenkin on heti paljon pirteämpi ja aikaansaavampi kun on mukavan kesäiset kelit. Ja mikä parasta, kohta näistä pääsee nauttimaan luonnon helmaan :)

Tosiaan, tässä on nyt muutoksia tapahtumassa. Voi olla että syksyllä kirjoittelen ihan jossain muualla kuin tässä kaupunkilähiön ahtaassa kaksiossa. Mutta siitä sitten enemmän kun sen aika on :) Ei pidä liikaa hehkuttaa niin pettymys ei ole niin suuri jos asiat ei menekään niin kuin odottaa niiden menevän. 

Mulla ei nyt näyttänyt oikein olevan mitään asiaa, piti vaan suoltaa jotain jottei näpyttely vallan unohdu :D Enkä oikeesti keksi mitään sanottavaa, joten toivotan kaikille oikein ihanaa kesää! Nauttikaa kauniista aurinkoisista päivistä. Nauttikaa myös sadepäivistä, ukkosesta, tuulesta, kaikesta mitä kesä tuo tullessaan. Se on meillä niin kovin lyhyt. Juokaa aamukahvit, -teet tai -mehut terassilla, parvekkeella, laiturilla, missä ikinä keksittekään. Muistakaa pitää päähinettä ja käyttää aurinkovoidetta :) Halipusi

No, sitten seisotaan vartti jääkaapilla ovi auki ja ehdottelen sitä sun tätä aamupalaksi. Päässäni pyörii rattaat vähän kehnosti, tarvitsevat öljyä, ts. kahvia välittömästi. En osaa mitenkään keksiä mitä syötävää laittaisin lapsille. Mikään ehdottamani ei kelpaa. Leipää, sitä likat söisivät elääkseen jos saisivat päättää. No leipää sitten, taas kerran. Kurkkua päälle. Kurkku on hyvä, siitä saa vettä mitä on muuten vähän hankala juottaa maitohullulle esikoiselle. 

Lapset syö kiltisti leipänsä, jonka jälkeen mennään olkkariin katsomaan piirrettyjä. Jossain vaiheessa vanhemmalle tulee jano. Äitiiii, maitoooo! Näytän mukia jossa on vielä maitoa ja kehotan juomaan sen loppuun. Ei kelpaa, se on lämmintä. Ja jälleen on vuosisadan raivokohtaus tuloillaan kun en kaada "lämmintä" maitoa pois ja laita uutta tilalle. Aina sama juttu. Ei voi juoda maitoa joka on viisi minuuttia sitten kaadettu mukiin, koska se on lämmintä! Meillä menee niin paljon maitoa haaskuun että pakko se on lopettaa tuollainen pelleily. Jos sitä pyydetään, se myös juodaan, ja uutta ei tule ellei vanhaakaan ole juotu. Olen tainnut olla tässäKIN asiassa turhan lepsu...

Nyt on jo tovin ollut ihan rauhallista. Lapset leikkii makkarissa, koira on puistoilemassa ja mamma röhnöttää sohvalla tabletti kädessä ja kirjoittelee höpöjä. Parempaakin tekemistä olisi, mutta odotan motivaatiota. Ei ole täällä näkynyt hetkeen.. eksynyt ehkä? Ulos ei uskalla vielä tänään mennä, ollaan sairasteltu ihan urakalla muutama viikko, itselläni vieläkin yskää ja kehno olo. 

Prinsessa Sofia (kuulemma) 

Viikonloppuna kokeilin tosiaan sitä c-vitamiinilla vaalennusta. Yhtä tyhjän kanssa. Siis värin suhteen. Hiuksista kyllä tuli ihanan pehmeät ja ehkä kiiltävätkin nyt hieman enemmän. Värikin on ainakin omaan silmään pikkuisen vaaleampi ja kirkkaampi pinkki kuin ennen kokeilua. Juurikasvu näyttää myös vähän vaaleammalta, oikeastaan sellaiselta hopeanharmaalta joistakin kohdista. Mutta aika turha kyllä oli koko vaalennusyritys. Voi olla että toinen kerta tekisi enemmän muutosta, en tiedä. Tuskin merkittävästi kuitenkaan. 

Turhan päivän turha kirjoitus. Janskun arkea.

Facebookissa on eräs keskustelu susista, tai oikeastaan se meni osittain jo vänkäämiseksi. Osa on sitä mieltä, että on ihan ok tappaa niitä kun kurjat tulevat kiusaamaan ihmisiä pihoihin ja vievät koirat häkeistä. Osa taas sanoo että olisi parempiakin tapoja pitää sudet pois häiriköimästä kuin tappaminen. Molemmat puolet ovat esittäneet ihan hyviä näkökulmia ja perusteluja mielipiteilleen, mutta on siellä paljon myös havaittavissa "olen ihminen, siispä olen jumala" -ajattelumallia.

Itse olen sillä kannalla, että susien tulisi antaa olla ihan rauhassa eikä mielivaltaisesti lahdata syystä että ihmisiä pelottaa ja sudet tuhoaa elinkeinon ja mitä kaikkia muita syitä nyt olikaan... Tottakai se tuntuu pahalta jos susi tulee ja tappaa pihassa olevan koiran, ymmärrän sen, mutta ei sitä sutta sen takia tarvitse tappaa, vaan voi keksiä muita keinoja jotta noita harmittavia asioita ei tapahtuisi. Siinä vedottiin mm. siihen, ettei kaupungissa elävä ihminen voi ymmärtää miksi susista ei pidetä. No en kyllä voisi ymmärtää edelleenkään vaikka asuisin keskellä metsää! Ja jos susi minulta koiran veisi pihasta tai metsälenkillä (mikä olisi takuulla melko epätodennäköistä), en syyttäisi sitä sutta asiasta, vaan itseäni kun olen antanut sen tapahtua. Sudella yleensä kuitenkin on joku syy tappamiseen tai päälle käymiseen, eivät ne tietääkseni ajattele että "heh, tuon voisin käydä ohimennen teurastamassa" tai "pelkään noita niin paljon, että haluan että kaikki tuollaiset hävitetään". Näin karrikoidusti. 

Susi on myös hyödyllinen muiden lajien kantojen kurissapitämisessä. Koska ihmisen mielestä muita eläimiä saa olla vain tietty määrä, on niitä tällä meidän äärimmäisen mahtavalla logiikalla surmattava. Susi tekee sitä ihmisen puolesta, mutta eihän se ole ollenkaan oikein! Se on ihmisen tehtävä ja ihminen saa siitä samalla ruokaa. Ihan kuin emme muilla tavoin saisi ravintoa kuin tappamalla luonnonvaraisia eläimiä. Sudelle se on aika pitkälti ainoa ravinnonlähde. Harvemmalla sudella, ahmalla tms. on omia lammas- tai kanatarhoja ;) Siellä keskustelussa tuli sen tyylisiä kommentteja joista sai helposti sen käsityksen, että mm. monet metsästjät ajattelevat "tapetaan sudet että voidaan tappaa hirvet ja peuratkin". En sano, että se näin olisi, mutta... no, tuntuu olevan.

Ehkä idioottimaisinta oli suden vertaaminen juoppoihin ja narkkareihin. Se taisi lähteä siitä kun joku sanoi pelkäävänsä enemmän kaupungilla riehuvia ja tupakkaa pummaavia nistejä tai juoppoja, kuin susia. Jolloin eräs hyvin metsästyshenkinen tyyppi takertui siihen ja aloitti vertaamisen. Esimerkkinä vaikka "Ihmiset soittaa poliisin hakemaan portaillaan häiriköivän puliukon pois. Eihän sekään olisi sitten sallittua." Tässä nyt on kyse ihan eri asiasta, eikä se poliisi ammu sitä juoppoa siksi kun hän on erehtynyt väärille portaille menemään. Ja tämä sama metsän asukki jatkoi "Se poliisi vie sen juopon pois elinalueeltaan ja saattaa näin aiheuttaa lisää häiriökäyttäytymistä." Mitä v*ttua?! Ei voi ymmärtää, ei mitenkään. Sutta, tai mitä tahansa luonnon eläintä voikin verrata heroiinipäissään sekoilevaan nistiin. Jep! Eräs eräjorma myös totesi että metsästäjät maksavat kaatoluvista, sudet eivät. Voi elämä, oikeesti. Ja joka kolmas kommentti oli jotakuinkin, että sieltä kehä||| sisäpuolelta on hyvä puolustella petoja. Niin, eihän ole muita vaihtoehtoja kuin itärajan susialue ja Helsingin keskusta. Moni ainakin tuntuu luulevan näin. En edes muista mitä kaikkea paskaa kyseisessä väittelyssä lisäksi on, mutta sen muistan että sitä on paljon. Niin paljon, että minulla on näitä susien (ja muiden hirmuisten petojen) vihaajia varten ihan erityinen kuva: 

Luonto osaa hommansa. Ihminen ei. Miksi meidän pitää puuttua kaikkeen ja leikkiä ylijumalaa? 

​Totuus on, että ihminen on unohtanut paikkansa.

 "Eihän nyt meidän Mauno-Liisa kulje rähjäisissä vaatteissa, katsokaa vaikka!" Ja kuvassa lapsi juuri saunotettu, teräsharjalla harjattu kauttaaltaan, hiukset kammattu kolmeen kertaan ja sekunti sitten silitetyt ykkösvaatteet päällä, toki eilen ostetut. Kuvatekstinä "Tultiin puistosta <3" Vaikka kyseinen lapsi oikeasti kulkisikin ihan siisteissä vaatteissa aina. Miksi se pitää näyttää toteen? Ylläpidetäänkö sillä tavoin jotain mainetta? Eikö se riitä että itse tietää tasan tarkkaan miten asiat ovat? Kyllähän sen muutkin näkevät kun ihmisten ilmoilla liikkuu, ei kai sitä tarvitse koko Suomelle näyttää kuinka siistinä lapsesi tai kotisi pidät. Ja ihan vaan muutaman juoruilijan takia! Ja tietystikään en tässä nyt tarkoita sitä, että facebookiin laitettu kuva lapsesta ykköset päällä tarkoittaisi automaattisesti sitä että koitat vakuutella jotain. En viitsi kuluttaa rautalankaa tähän, jokainen toki ymmärtäköön asian kuten itse tahtoo :)

Huoh... Minä ainakin myönnän että lapset on joskus likaisissa vaatteissa, rikkinäisissäkin toisinaan.  2-3veen touhuissa ei aina voi välttyä likaantumiselta tai vaatteiden repeytymiseltä. Kotona voi mielestäni ihan hyvin pitää housuja joihin on polven kohdalle tullut reikä. Ei tämä tietenkään sitä meinaa että ehjiä tai puhtaita vaatteita ei olisi (tarkennuksena, kun koskaan ei tiedä jos vaikka joku mielensä pahoittaa). Ja joskus syötän lapsille nakkeja tai valmisruokaa. Annan heidän hyppiä vesilammikossa ja kiivetä lumikasan päälle. Koirat saa pusutella lapsia jos itse antavat niin tehdä, kissa saa nukkua heidän vieressä, saavat kuunnella muutakin musiikkia kuin lastenlauluja. Mielestäni olen ihan normaali paskamutsi ja lapseni ovat ihan normaaleja riiviöitä ;) Kotikin jää joinakin päivinä siivoamatta, en tosiaan ole mikään kodin hengetär. Ei täällä silti p*skan keskellä eletä, mutta eläminen näkyy aikalailla joka huoneessa (kaikissa kahdessa). Ja se on minusta ihan ok.

Mielensäpahoittajille: tämä oli juuri teitä varten <3 Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille, älkäähän antako mennä tunteisiin :) 

Lenkkeily... mikä lenkkeily? Ai se missä jalat vie kovaa vauhtia eteenpäin ja alkaa hengästyttää? Ei kiitos, oon mielummin kotona ja ajattelen "kohta lähden, viis minuuttia vielä... kymmenen minuuttia... no tunti... viikko.." Sillähän niitä tuloksia saa, eikö? Tosin päinvastaisia kuin haluaisin, mutta aina ei voi voittaa. Joskus voi, ja olinkin iloinen kun vaa'alla käydessä oli kilo tippunut. Mukamas. Tuo vanha vaaka nyt näyttää mitä näyttää, ei siihen ole uskomista. Eikä sen painon kanssa niin kilon päälle ole, enemmänkin peili on tärkeässä osassa,  sieltä sen muutoksen aika pitkälti näkee. Niin, muutoksen jota ei tapahdu tällä menolla.

Päätin että huomenna teen treenini ja lauantaina korvaan tämänpäiväisen. Tänään oli menoa juuri siihen aikaan kun puhelin muistutti että olisi kuntoilun aika. Se oli olevinaan hyvä tekosyy jättää homma väliin. Tekosyyt ne on tämän paisumisenkin takana. Ja laiskuus ja saamattomuus. Vaan ei enää, ei tekosyitä eikä lipsumisia. En tosin usko että itsekuri ainakaan vielä riittää ihan täysin pidättäytymään herkuista ja pysymään kovana kuntoilun suhteen. Kai sekin harjaantuu ajan kuluessa, toivon niin. Kirjoittaminen ainakin tuntuu auttavan asian ajattelussa kun tässä tulee pohdittua ihan eri tavalla kuin muuten. Jospa tämän avulla oikeasti olisi helpompi pysyä tällä tiellä :)