Ihmisen itsekkyys on suuri pahe, jonka kanssa tulee olla varovainen. Liika itsekkyys ja itserakkaus on kuvottavaa, luotaantyöntävää ja tuomittavaa. Tietysti jokaisen on rakastettava itseäänkin, mutta siinä vaiheessa kun se menee yli, se tekee ihmisestä äärimmäisen vastenmielisen. Minäminäminä-tyypit on jotain niin karmivaa ettei tosikaan. Minä haluan, minä tarvitsen, minä ansaitsen, minä ja VAIN minä! Miksei joskus voisi ajatella muitakin? Onko se niin vaikeaa tai itseltä kovasti pois? Itse olen sellainen luonne, että muut ennen minua, enkä voi käsittää miten joku voi olla niin perkeleen omahyväinen että hyvä kun näkee muut ympärillään.

Tottakai jokainen joskus ajattelee itsekkäästi, ja se on tietyissä tilanteissa hyvä, mutta moni on väärissä tilanteissa, osa jopa aina. Se on sietämätöntä. Ja etenkin silloin kun se ihan oikeasti on joltain toiselta pois, varsinkin jos se on joltain sellaiselta pois joka sitä vähiten siinä kohtaa ansaitsee. 

"Ei sillä väliä moniko köyhä jää nyt vaille ruokakassia, minä haluan omani! Rahaa on ja voisin sillä hyvin ostaa itselleni tarpeellisen, mutta otan nyt kuitenkin tuosta jonkun vähävaraisen lapsiperheen ruuat, koska voin tehdä niin ja kuvittelen että olen sen ansainnut." Oksettavaa. "Ei kiinnosta moniko eläin on tämän turkiksen takia kuollut, minä haluan tämän! Pidän tästä ja tämä pitää minut lämpimänä (ihan kuin mikään muu vaate ei pitäisi), joten minä voin ostaa tämän." En voi sietää tuollaista! Ja joka kerta kun keskustelen vaikka noista turkiksista, ja joku toteaa huolettomasti "No mut ku mä tykkään niistä. Onhan siinä joo pari kettua kuollut mutta voivoi." niin mun tekis mieli vähän ravistella ja ehkä antaa pienen herättävän litsarin kyseiselle henkilölle. Et voi olla noin itsekäs! Et voi olla ajattelematta vähän enemmän, et vaan voi.

Eihän sitä tietenkään pidä murehtia jatkuvasti muiden huolia, ei Afrikan lapset hyödy siitä jos itse jätät ruokasi syömättä eivätkä siitä jos syöt sen. Ei kodittomat kissat hyödy murehtimisestasi, ei ajatuksesi auta läheisensä menettäneitä. Mutta joskus, ihan vaan silloin tällöin voisi uhrata yhden pienen ajatuksen jollekin, voisi vaihtaa sen "tämä kuuluu minulle, olen tämän ansainnut" -ajatuksen vaikka "annan tänään jollekin toiselle mahdollisuuden saada tämän, jollekin joka tätä enemmän tarvitsee" -ajatukseen. Ei se ole itseltä pois, päinvastoin. 

Toisille ei missään nimessä voi suoda pientä iloa ellei siitä ole itselle jotain hyötyä. Kaikesta pitää hyötyä! Moni ihminen voisi edes kerran pysähtyä miettimään, katsoa vaikka peiliin ja kysyä itseltään "Miksi olen niin itsekäs?" Ja yrittää vastata kysymykseen jollain muulla kuin tekosyyllä, niitä riittää aina. Tämän paikan jossa elämme ja asumme, kohtalo on pitkälti kiinni meidän auttamisenhalusta ja kyvystä tehdä muidenkin hyväksi asioita, kyvystä pitää huolta. Luonto on liian monelle merkityksetön asia jolle saa tehdä mitä tykkää. Siinä kärsii kaikki. Jos nyt vaikka näin lopuksi rupean ihan puunhalaajahipiksi tässä ja totean, että ihminen pilaa maapallon omalla omahyväisyydellään, ja se ei ole missään määrin hyväksyttävää.