lauantai, 2. huhtikuu 2016

Karma - mikä se on? Uskotko siihen?

Onko karmaa olemassa vai onko ihminen vain luonut kyseisen käsitteen saadakseen itselleen mielenrauhan? Mikä se edes on, jokin yliluonnollinen voima? Itse uskon karmaan, olen sen olemassaolon saanut jokuset kerrat todistaa. Se on hyvä, se on oikeudenmukainen ja armoton.Karman laki koskee kaikkia, ja aivan kaikkia. Kyllä, olen itsekin tämän kohteeksi joutunut, ja ihan syystä. Karma ei ota maalitaulukseen vain "pahoja" tyyppejä, vaan myös yhtälailla hyväuskoisia, typeriä, turhan itsepäisiä ihmisiä. Itse olin joskus tällainen. Olin sinisilmäinen ja hölmö. Läheiset varoittelivat ja jatkuvasti tuli ilmoille merkkejä joiden olisi pitänyt pistää hälytyskellot soimaan, mutta kelloissa taisi olla toimintahäiriö. Eivät soineet, missään vaiheessa. Saan tästä hyväuskoisuudesta kärsiä vielä tänä päivänä taloudellisesti, mutta olen oppinut hyväksymään sen. Ihminen joka mulle aiheutti tämän taloudellisen hankaluuden, on saanut jo osan karmasta ja tulee takuulla saamaan loputkin. Tähän väliin myönnän olevani välillä kostonhimoinen. En niin paljon kuin ennen, mutta ei se ole musta mihinkään kokonaan kadonnut. Ja kostoni hoitaa karma. Luotan siihen :)

On paljon, oikeastaan aivan liian paljon ihmisiä, jotka ovat todella ansainneet karman rajun kouraisun. Ja toivon mukaan myös saavat siltä niin paljon turpaansa että oppivat olemaan. Jos ei tässä elämässä, niin seuraavassa ainakin (olettaen että sellainen tulee :D)

Karmalla on tapana myös palkita. Tee hyvää muille niin saat sitä itsekin. Haluan uskoa, että hyvä ihminen saa aina jossain vaiheessa tavalla tai toisella tunnustusta valinnoistaan ja tekemisistään. Voisi ehkä sanoa, että karma saattaisi olla eräänlainen jumala joillekin? Jos tarpeeksi siihen uskot ja haluat sen olevan puolellasi, teet varmaan parhaasi jotta se ei rankaise sinua vaan palkitsee. 

Onko karma siis oikeasti olemassaoleva oikeudenmukaisuuden jakaja vai epätoivoisen mielen yritys lohduttaa itseään ja lupailla itselleen olemattomia?

perjantai, 25. maaliskuu 2016

Itsekkyys on pahe

Ihmisen itsekkyys on suuri pahe, jonka kanssa tulee olla varovainen. Liika itsekkyys ja itserakkaus on kuvottavaa, luotaantyöntävää ja tuomittavaa. Tietysti jokaisen on rakastettava itseäänkin, mutta siinä vaiheessa kun se menee yli, se tekee ihmisestä äärimmäisen vastenmielisen. Minäminäminä-tyypit on jotain niin karmivaa ettei tosikaan. Minä haluan, minä tarvitsen, minä ansaitsen, minä ja VAIN minä! Miksei joskus voisi ajatella muitakin? Onko se niin vaikeaa tai itseltä kovasti pois? Itse olen sellainen luonne, että muut ennen minua, enkä voi käsittää miten joku voi olla niin perkeleen omahyväinen että hyvä kun näkee muut ympärillään.

Tottakai jokainen joskus ajattelee itsekkäästi, ja se on tietyissä tilanteissa hyvä, mutta moni on väärissä tilanteissa, osa jopa aina. Se on sietämätöntä. Ja etenkin silloin kun se ihan oikeasti on joltain toiselta pois, varsinkin jos se on joltain sellaiselta pois joka sitä vähiten siinä kohtaa ansaitsee. 

"Ei sillä väliä moniko köyhä jää nyt vaille ruokakassia, minä haluan omani! Rahaa on ja voisin sillä hyvin ostaa itselleni tarpeellisen, mutta otan nyt kuitenkin tuosta jonkun vähävaraisen lapsiperheen ruuat, koska voin tehdä niin ja kuvittelen että olen sen ansainnut." Oksettavaa. "Ei kiinnosta moniko eläin on tämän turkiksen takia kuollut, minä haluan tämän! Pidän tästä ja tämä pitää minut lämpimänä (ihan kuin mikään muu vaate ei pitäisi), joten minä voin ostaa tämän." En voi sietää tuollaista! Ja joka kerta kun keskustelen vaikka noista turkiksista, ja joku toteaa huolettomasti "No mut ku mä tykkään niistä. Onhan siinä joo pari kettua kuollut mutta voivoi." niin mun tekis mieli vähän ravistella ja ehkä antaa pienen herättävän litsarin kyseiselle henkilölle. Et voi olla noin itsekäs! Et voi olla ajattelematta vähän enemmän, et vaan voi.

Eihän sitä tietenkään pidä murehtia jatkuvasti muiden huolia, ei Afrikan lapset hyödy siitä jos itse jätät ruokasi syömättä eivätkä siitä jos syöt sen. Ei kodittomat kissat hyödy murehtimisestasi, ei ajatuksesi auta läheisensä menettäneitä. Mutta joskus, ihan vaan silloin tällöin voisi uhrata yhden pienen ajatuksen jollekin, voisi vaihtaa sen "tämä kuuluu minulle, olen tämän ansainnut" -ajatuksen vaikka "annan tänään jollekin toiselle mahdollisuuden saada tämän, jollekin joka tätä enemmän tarvitsee" -ajatukseen. Ei se ole itseltä pois, päinvastoin. 

Toisille ei missään nimessä voi suoda pientä iloa ellei siitä ole itselle jotain hyötyä. Kaikesta pitää hyötyä! Moni ihminen voisi edes kerran pysähtyä miettimään, katsoa vaikka peiliin ja kysyä itseltään "Miksi olen niin itsekäs?" Ja yrittää vastata kysymykseen jollain muulla kuin tekosyyllä, niitä riittää aina. Tämän paikan jossa elämme ja asumme, kohtalo on pitkälti kiinni meidän auttamisenhalusta ja kyvystä tehdä muidenkin hyväksi asioita, kyvystä pitää huolta. Luonto on liian monelle merkityksetön asia jolle saa tehdä mitä tykkää. Siinä kärsii kaikki. Jos nyt vaikka näin lopuksi rupean ihan puunhalaajahipiksi tässä ja totean, että ihminen pilaa maapallon omalla omahyväisyydellään, ja se ei ole missään määrin hyväksyttävää. 

keskiviikko, 16. maaliskuu 2016

Lapsilla on lasten ongelmat

Mistä kaikesta sitä voikaan 3-4v. lapsi suuttua? Siis oikein kunnolla, niin että vähintäänkin elämä meni pilalle totaalisesti. 

  • siitä kun avaat päiväkodin portin vaikka lapsesi olisi halunnut sen tehdä
  • kun kerrot lapselle että tarhasta mennään tänään suoraan kotiin, ei kaupan kautta
  • kun vedät vessan lapsen puolesta
  • kun laitat lusikan suoraan lapsen jugurttiin vaikka se olisi pitänyt antaa käteen
  • kun annat lapselle collegehousut farkkujen sijaan
  • kun koira nuolaisee lapsen kättä 
  • kun sekoitat lapsen kaakaota hänen puolestaan
  • kun nukuttaessa laitat lapselle peiton eikä hän olisi sitä halunnut
  • kun unohdat laittaa ulkohousujen lenkit kenkien alle
  • kun kerrot lapselle että hänellä on ketsuppia/tussia/vanukasta naamassa
  • kun kerrot lapselle että hänellä on kengät väärässä jalassa
  • kun sukat ei mene jalkaan oikeinpäin
  • kun ruoka on liian kuumaa
  • kun lapsi ei jaksa kantaa liian painavaa kauppakassia vaikka ihan ehdottomasti tahtoisi

Listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Ja tietysti jos lapsi kompastuu kynnykseen, niin tyhmä kynnys! Lusikka putoaa lattialle, tyhmä lusikka! Lapsi juoksee ovea päin, tyhmä ovi! Jokin asia ei mene juuri kuten lapsi haluaa, tyhmä äiti! Vaikka äidillä ei olisi asiaan osaa eikä arpaa, niin tyhmä äiti silti. Äitiä (tai vanhempia yleensä) on helppo syyttää kaikista elämän epäkohdista. Toinen hyvä syyllinen on koira. Maito kaatui pöydälle, koska koira. Lelut on pitkin lattioita, koska koira. Lapsi kaatui ja satutti itsensä (jonka seurauksena koko maailma romahtaa), koska tyhmä koira käveli ohi ja sen tyhmä häntä hipaisi jalkaa. 

Lasten logiikka on hieman erikoista näin vanhemman silmissä, mutta ehkä siitä pääsee vielä joskus jyvälle. Tai sitten ei, mutta tarvitseeko edes? Lapset on ihania vaikka pistävätkin (ainakin minut) monet kerrat laskemaan tuhanteen, aiheuttavat ryppyjä ja hiusten harmaantumista (kostoksi syytän näistä lapsia, koska olen itse aina syyllinen heidän ongelmiinsa ;)). Lapsella on lapsen huolet, ja se on asia joka meidän aikuisten olisi syytä muistaa, etenkin juuri silloin kun se märän sukan itkeminen tuntuu repivän lopunkin järjen riekaleiksi. 

keskiviikko, 23. syyskuu 2015

Pakolaiskriisi - kun suvaitsevaisuudella ei ole rajaa

Pakkohan tästä on itsekin kirjoittaa, vaikka aihe on esillä joka puolella. Facebookissa pomppii jatkuvasti etusivulle linkkiä linkin perään, joissa kerrotaan terroristien jo tulleen Suomeen, salakuljetuksista, pakolaisten tai "pakolaisten" tyytymättömyydestä Suomeen jne. Ei niitä jaksa enää kaikkia lukea, ja lähdekritiikki pitää tietysti muistaa lukiessa, etenkin tänä aikana kun aihe tuottaa paljon eripuraa ihmisten välillä ja suuri osa kirjoituksista on puolueellisia. Uutisia (joku vois sanoa "oikeita uutisia", mutta minä en sano) kun menet lukemaan, johan on pakolaisjuttua toisensa perään. Koska tämä vouhotus loppuu? Tuskin ihan hetkeen, ja toisaalta musta on ihan hieno asia että kansa alkaa jo puuttua tähän järjettömyyteen, edes sanallisesti.

Kukaan ei voi väittää ettei tänne tule tai ole jo tullut myös heitä jotka eivät tarvitse apua. Kukaan ei myöskään voi sanoa mahdottomaksi ajatukseksi sitä, että joukossa olisi mm. terroristeja. En tiedä mitä kaikkia sairaita järjestöjä on olemassa, mutta eräs paljon esillä ollut terroristijärjestö nyt ainakin tulee mieleen. En mainitse sitä, mutta luultavasti on aika selvää mitä tarkoitan. Tämä järjestö leviää koko ajan ja ovat jo Eurooppaakin uhanneet - eivätkä vain uhanneet, vaan aiheuttaneet suoranaista kaaosta, joten tämä on hyvin pian meidänkin ongelmamme. En voi käsittää tätä älyvapaata touhua, onko suvakit sokeita, todella tyhmiä vai itsetuhoisia? Inhoan suvakki-sanaa, se kuulostaa tosi typerältä, mutta juuri siitä syystä se sopii hyvin kuvaamaan ylisuvaitsevaisia ihmisiä jotka ovat avosylin ottamassa kaikki tänne pyrkivät vastaan ilman mitään ennakkoluuloja tai epäilyksiä mistään. Kaikki pitää hyväksyä ja kaikkia pitää rakastaa, ihonväriin katsomatta. Ei voi jättää auttamatta kaikkia siksi että joukossa on mätämunia, kaikki pitää ottaa vastaan, eihän sitä tiedä ketkä ovat kunnollisia ja ketkä eivät. Ei sen väliä vaikka jotkut heistä suunnittelisivat joukkomurhaa ja maailman tuhoamista, heitä pitää vain ymmärtää, juuri sillä maailman ongelmat ratkeavat. Ymmärryksellä ja välittämisellä <3

Luin aika paljon artikkeleita tästä esillä olevasta äärijärjestöstä jossa epäinhimillisesti surmataan täysin viattomia sivullisia, perheitä, isiä, äitejä, lapsia. Ilmeisesti jossain on jo ihan hyvin saatu vallattua näiltä alueita takaisin, ja yhä enemmän aletaan ottaa järeämpää kalustoa käyttöön jotta saataisiin tuota porukkaa kuriin. Esim. Yhdysvallat tukee Syyrian kapinallisia tässä älyttömässä sodassa, mikä on toisaalta oikein hieno asia, mutta myös kovin kyseenalainen, koska tosiaan kyseessä on USA. Sen motiivit näissä taisteluissa on aina kyseenalaistettava, se auttaa hyötyäkseen muullakin tavoin kuin päästäkseen terroristeista. Mikä se hyöty on ja keneltä se on pois, sitä on paha sanoa. Toisella puolella Venäjä tukee sitä, mitä USA vastustaa. Ei kuulosta hyvältä yhtälöltä, vaikka onneksi molemmilla on ainakin vielä yhteinen "vihollinen". Ja ihan kuin siinä ei olisi tarkkailtavaa kerrakseen, niin vastustamisesta huolimatta nimeltämainitsematon äärijärjestö valtaa Eurooppaa jatkuvasti, ja päättäjät tekevät sen hyvinkin helpoksi. Kuvaannollisesti meillä on "Tervetuloa Isis!" ja "Tervetuloa sota!" -kyltit pystyssä.

Toivottavasti tähän älyvapaaseen toimintaan tulee stoppi hyvinkin pian, sillä sen näkee jo nyt miten tässä muuten käy. Euroopassa on siellä täällä jatkuvasti jotain konflikteja, Saksa on saanut osansa, kuten myös Englanti, Ruotsista ja Ranskasta puhumattakaan. Suomen vuoro tulee kyllä, eikä siihen mene kauan. Ilmoilla leijuu jo jonkinasteinen pelko. Tietenkään tätä pelkoa eivät kaikki osaa tai ymmärrä tuntea, mutta  tämä kaikki kamaluus koskee heitäkin. Toivon ettei koskaan tule tilannetta johon minun tai muiden samaa mieltä olevien  sopisi sanoa "mitä minä sanoin", sillä silloin se on jo aivan merkityksetön lause. Mitäs sitten sanovat päättäjät? No se on aivan sama, sillä heidän sanoillaan ei muuteta mitään. En voi tarpeeksi jankuttaa sitä miten tämä idioottimainen touhu ei mene mun jakeluun mitenkään päin. Enkä sitä miten en voi käsittää kuinka jotkut sulkevat silmänsä näiltä suurilta ongelmilta joita tämä tilanne aiheuttaa lisääntyvin määrin päivästä toiseen.

Eikö hädässä olevia kannattaisi auttaa omassa maassaan? Lähettää apu sinne missä sitä tarvitaan, sen sijaan että tuodaan liian monet sitä tarvitsevat tänne? Siinä mahdollisuus mm. Isis-taistelijoiden tänne pääsyyn pienenisi huomattavasti. Myös aivan takuulla monet apua tarvitsemattomat jäisivät herkemmin kotiinsa kun meillä ei olisi ns. avoimet ovet, ja näin ollen säästyttäisiin monelta... viitsinkö sanoa... no, mielipahalta. Ei sillä tietenkään kaikkia ongelmia saisi poistettua, mutta musta se alkaa kuulostaa kyllä paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin tämä nykyinen aivoton toiminta. Päättäjillä ei selvästi paljon järki päätä pakota! Tätä menoa kansa ryhtyy pian itse tekemään asioille jotain, ja sepäs suvakkeja suututtais, kun tuntuu jo mielipiteiden kertominen suututtavan. Mutta mielummin suututan kasan ihmisiä mielipiteelläni kuin elän pelossa jonka aiheuttaa hallitsematon maahanmuutto joka väkisinkin lisää salakuljetusta, joka taas tuo kaaoksen ja kauhun meidän elämäämme. Olen ennen elänyt siinä luulossa ettei nuo uskontoon pohjautuvat sodat ym. konfliktit koske meitä, mutta nyt sen saa itse kukin ihan konkreettisesti huomata kuinka se todellakin koskee ihan jokaista.

Joku saattoi loukkaantua tästä, etenkin suvakki-sanan käytöstä (niin typerältä kuin se kuulostaakin, niin jep, kyllä vaan kaikesta - jopa tästä, voi kaiketi loukkaantua). En ole pahoillani. Joku saattaa myös jotenkin vääntää tämän päässään vihapuheeksi. Ei, tämä ei ole vihapuhetta. Myöskin voisi käydä mielessä sellainen kuin kiihotus kansanryhmää vastaan (en tiedä mistä kohdasta, mutta aina löytyy joku joka lukee, ymmärtää tai haluaa ymmärtää väärin ja jotenkin onnistuu repimään jopa tästä tekstistä jotain mitä tässä ei ole). No, ei tämä ole sellaistakaan. Osa ehkä naureskelee tälle kirjoitukselle. Naurakaa vaan sydämenne kyllyydestä jos se tuo hyvän olon. Olenko vainoharhainen? Ehkä, ehkä en. Rasistinakin minua voidaan pitää, vaikka en sellainen ole. En vaan voi sietää idioottimaisuutta, ääliömäistä ylisuvaitsevaisuutta, liikaa hyväntahtoisuutta ja sinisilmäisyyttä. Joidenkin ihmisten ajattelutapa ja toiminta, siis päällä olevaan tilanteeseen liittyen, on suoraan sanottuna erittäin tyhmää, ja se kostautuu vielä jossain vaiheessa.    -----     Mutta siihen asti, halipusi :)

perjantai, 7. elokuu 2015

Tuoko raha onnea?

Ihana aihe, eikö? :D Tämä jakaa mielipiteitä, ja nyt haluankin kertoa omani. Minusta raha tuo onnea. En sano että kaikille, mutta toisille aivan varmasti tuo, myös minulle. Osa väittää ettei se voi tuoda. En ymmärrä miten voi toisesta, varsinkaan täysin tuntemattomasta ihmisestä, sanoa mikä hänet tekee tai ei tee onnelliseksi. Jokainen itse määrittelee onnensa.

Vertaus terveyteen on aika huono. Jos olisin sairas ja köyhä, olisin varmasti superonneton, kun taas sairaana ja rikkaana pystyisin mahdollisesti edelleen turvaamaan jälkikasvuni tulevaisuuden, ja se tekisi minut onnelliseksi. Ei tietenkään täysin, mutta lisäisi onnellisuutta, joten voin sanoa että toisi onnea. Myös jos lapseni sairastuvat, tarvitsen rahaa lääkkeisiin tai hoitoihin. Ellen pysty heitä hoitamaan ja parantamaan heidän oloaan, tunnen oloni kovin kurjaksi. Jos sairaus on kuolemaksi, se tottakai vie onnellisuutta, mutta jos on rahaa, voi toista ilahduttaa vielä kun pystyy, ja siitä ainakin itse tulisin onnellisemmaksi. Tai vähemmän onnettomaksi, mutta eikö se melkein sama ole.

Rahalla ei saa rakkautta. Ei varmasti sitä aitoa rakkautta, sitä tunnetta. Mutta hellyyttä ja läheisyyttä kyllä niin halutessaan. Kaikille se ei riitä, mutta niille joille se riittäisi, tulisi onnea ainakin hitusen enemmän. Eikä rakkauskaan aina takaa onnea minun mielestäni.

Rahalla ei saa menetettyjä läheisiä takaisin. Ei saakaan, etenkään jos he ovat kuolleet. Mutta pitääkö sitten surra vaan loppuelämänsä kun se raha ei heitä kerran takaisin tuo? Eikö voi jatkaa elämäänsä ja yrittää toteuttaa omia unelmia, joiden toteuttamisessa monesti voi raha olla olennaisena tekijänä? Ei tietenkään, eihän se raha siinä paljon lohduta kun suret rakkaitasi. Sinulla ei ole oikeutta nauttia omasta elämästäsi ja käyttää rahaa elämänlaatusi parantamisessa.

Pitääkö menettää paljon ennen kuin osaa olla onnellinen siitä mitä on? Toiset antavat näin ymmärtää, etenkin kommenteilla "Itse menetin kotini ja perheeni, jolloin tajusin ettei raha tuo onnea vaan läheiset siinä ympärillä. Ennen olin rikas ja luulin olevani onnellinen, mutta kun menetin kaiken, ymmärsin että köyhänä olen onnellisempi rakkaan perheeni kanssa" jne... Hyvä juttu jos joku voi rehellisesti sanoa olevansa ihan aidosti onnellinen ilman rahaa. Mutta... Ei sen niin pitäisi mennä, että kaikkea pitää itsestäänselvyytenä, kunnes sen menettää. Vaan ilmeisesti se menee monesti niin. Ihmiset on ahneita, ja ahneus vie meidät perikatoon. 

Mielestäni onnellisuus koostuu monista asioista, ja raha on yksi niistä. Raha on myös asia jota yksinkertaisesti tarvitset tullaksesi toimeen. Ilman rahaa ei kovin helposti makseta laskuja eikä osteta ruokaa tai vaatteita. Asut sillan alla samoissa rytkyissä viikosta toiseen, kerjäten ja syöden roskiksista, haaveillen paremmasta elämästä. Tuskin olet kovin onnellinen. Ja vaikka ei asiat ihan noin huonosti olisikaan, vaan saisit mahdollisesti vaatteita ja ruokaa, sinulla olisi ystäviä joiden kanssa voisit viettää aikaa ja jutella, mutta rahaa ei olisi. En osaa uskoa että silloinkaan olisit niin onnellinen, kuin jos sinulla tuossa tilanteessa olisi rahaa. Toki olisit takuulla onnellinen niistä ystävistä ja kaikesta avusta ja siitä ettei asiat ole huonommin, mutta kuitenkin... (Tämä oli ehkä lievästi karrikoitua, mutta idea kai kävi selväksi)

Toisilla on mielipide, että rahan avulla voi tulla onnelliseksi, mutta se itsessään ei tuo onnea. Minusta tuo nyt on melkein sama asia, koska raha on sen onnen saavuttamisessa auttanut, niin silloin se sen on tuonut, ehkä epäsuorasti mutta ei takerruta siihen. Nyt alkaa tuntua kuin jankkaisin samaa asiaa muotoillen vain lauseet eri tavalla, joten jos jätetään aihe tähän kiikkumaan, tulihan kuitenkin pointtini tässä selväksi. 

Olkaa onnellisia kaikesta mitä teillä on, siitä rahastakin ;)

lataus.jpg

  • blogilista.fi