Taas tuotin itselleni pettymyksen. Jätin jo nyt päivän treenit väliin, neljäntenä päivänä! Ja syön mitä käsiini saan. Porkkanat, kurkut, tomaatit ja kukkakaalit lojuu jääkaapissa ja huutaa "ota minut nyt, ota vaikka väkisin..!" Vaan ei, avaan jääkaapin, nappaan rasvan, kinkun ja juuston. Ehkä paprikan. Ja teen leipää. Leipää! Just sitä minkä syömistä mun pitäis ehdottomasti vähentää. Ja vetelen suklaata. Tummaa kylläkin, mutta silti... sen piti olla lepsupäivien herkkua, mutta mullahan on joka päivä lepsupäivä. Ei sen näin pitänyt mennä.

Lenkkeily... mikä lenkkeily? Ai se missä jalat vie kovaa vauhtia eteenpäin ja alkaa hengästyttää? Ei kiitos, oon mielummin kotona ja ajattelen "kohta lähden, viis minuuttia vielä... kymmenen minuuttia... no tunti... viikko.." Sillähän niitä tuloksia saa, eikö? Tosin päinvastaisia kuin haluaisin, mutta aina ei voi voittaa. Joskus voi, ja olinkin iloinen kun vaa'alla käydessä oli kilo tippunut. Mukamas. Tuo vanha vaaka nyt näyttää mitä näyttää, ei siihen ole uskomista. Eikä sen painon kanssa niin kilon päälle ole, enemmänkin peili on tärkeässä osassa,  sieltä sen muutoksen aika pitkälti näkee. Niin, muutoksen jota ei tapahdu tällä menolla.

Päätin että huomenna teen treenini ja lauantaina korvaan tämänpäiväisen. Tänään oli menoa juuri siihen aikaan kun puhelin muistutti että olisi kuntoilun aika. Se oli olevinaan hyvä tekosyy jättää homma väliin. Tekosyyt ne on tämän paisumisenkin takana. Ja laiskuus ja saamattomuus. Vaan ei enää, ei tekosyitä eikä lipsumisia. En tosin usko että itsekuri ainakaan vielä riittää ihan täysin pidättäytymään herkuista ja pysymään kovana kuntoilun suhteen. Kai sekin harjaantuu ajan kuluessa, toivon niin. Kirjoittaminen ainakin tuntuu auttavan asian ajattelussa kun tässä tulee pohdittua ihan eri tavalla kuin muuten. Jospa tämän avulla oikeasti olisi helpompi pysyä tällä tiellä :)