Aloitin tämän blogin kirjoittelun jotenkin hassusti, tuntuu että se alkoi ikään kuin välistä eikä alusta. Johtunee osittain siitä, että olen ihan ummikko, pidän kyllä kirjoittamisesta, mutta en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi ja lauseiksi sillä tavalla kuin haluaisin. Harjoitus tekee mestarin, ja vaikkei ihan mestaria tekisi niin ainakin kehittää.

Kuka minä siis olen? Olen se tyttö joka ei jää mieleen, joka tekee asioita enemmän muiden kuin itsensä hyväksi, joka haluaa tehdä maailmasta paremman paikan tietäen ettei se koskaan tule onnistumaan. 

Olen äiti. Se on kaikista tärkein tehtäväni. Äitiys on viimeistellyt minut, tehnyt minusta sen mitä nykyään olen. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään. Teen mitä vain heidän eteensä, haen kuun taivaalta ja tähdetkin samalla.  

Olen eläinten ystävä. Pidän lähes kaikista eläimistä, karvaisista, karvattomista, suomuisista, siivekkäistä, jalattomista, monijalkaisista... En osaa kuvitella enää eläväni ilman yhtäkään lemmikkiä, ja tällä hetkellä meillä onkin niitä hieman useampi. Siihen päälle kasvattamani ruokaeläimet joita sitten onkin jo satoja. Elämä eläinten kanssa on hienoa ja opettavaista. Se vaatii kyllä melko paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. 

Kyllästyn nopeasti. Innostun lähes päivittäin uusista asioista, mutta en jaksa olla niistä kauan innostunut. On vain muutama asia joihin tuskin kyllästyn koskaan, kuten rakkaat lapseni (olisi kurjaa jos kyllästyisi omiin lapsiin), eläimet (haaveissani on että voisin joskus tehdä vapaaehtoistyötä eläinten parissa), aivojumppa (rakastan sudokuja, kryptoja, kaikkia älypelejä). Oliko niitä oikeasti vain kolme? Toivon että olen vain unohtanut loput, en nyt sentään kaikkeen muuhun voi kyllästyä kuin lapsiini, eläimiin ja ristikoihin!

Ammatiltani olen... ai niin, eihän minulla ole ammattia. Olen 25-vuotias enkä ole tähän päivään mennessä saanut aikaiseksi hankkia ammatillista pätevyyttä. Ammattikoulussa olen kyllä ollut, mutta en koskaan sieltä valmistunut. Olen saamaton. Valitan aina vaan miten kurjaa on kun ei ole sitä ja ei ole tätä, mutten tee asioille mitään. Syytän masennusta. Lääkäri sanoi että saamattomuus on yksi masennuksen oireista. Kyllä, minulla on todettu olevan keskivaikea masennus, lääkkeetkin siihen sain ja söin, ja kun loppuivat, en saanut aikaiseksi soittaa tohtorille jotta tämä uusisi reseptin. Olen nyt pärjännyt melko hyvin ilman ilopillereitä. Aikaisemmin kävin höpöttelemässä psykologille sun muille ammattilaisille ja se auttoi, ihan oikeasti. Nykyään en käy edes juttelemassa, koska en ole saanut aikaiseksi ottaa kehenkään yhteyttä. Ehkä vielä joskus otan itseäni niskasta kiinni ja hoidan tuon asian kuntoon, ja vien sen ihan loppuun asti.

Pidän leipomisesta, enemmän kuin kokkaamisesta. Voisin joka päivä leipoa ja leipoa vaan, leipomasta päästyäni leipoa. Taikinaterapiaa :) 

Olen ristiriitainen ihminen. Positiivinen, samalla negatiivinen. Optimisti, samaan aikaan pessimisti. Haluan olla naisellinen ja laittaa hiukset nätisti, meikata, pukeutua mätsääviin ja tyylikkäisiin vaatteisiin ja käyttää koruja ja asusteita, mutta kuitenkin puen päälleni mielummin collegehousut ja venähtäneen t-paidan jossa on hiusväriä, en aina harjaa hiuksiani, meikit kerää pölyä kaapissa... Tahdon olla itsenäinen ja osata tehdä kaiken itse, mutta tahdon myös olla ns. neito pulassa ja pyytää Prinssi Uljasta apuun  kun viemäri menee tukkoon. Ei ihme ettei minusta oikein saa selvää, kun toisena päivänä olen "minä itte" ja toisena niin avuton kuin olla voi. En taida vielä ihan tietää olenko lintu vai kala. Mitä jos en ole kumpikaan? Mikä sitten olen? Se kai selviää tässä elämän varrella, niin ainakin toivon. 

Minä siis olen ihan tavallinen ihminen joka elää ihan tavallista elämää ja yrittää pukea ajatuksiaan sanoiksi tekstin muodossa. Minä olen.