Nyt talvikin näyttää miellyttävän puolensa. Lunta on maassa ja puissa, talojen katot näyttää siltä kuin niillä olisi pienen pieniä kristalleja kun aurinko paistaa niihin. Taivas on kirkas ja tasaisen vaaleansininen, kuin maalattu. Pikkuruiset hiirenjäljet muodostavat puhtaaseen hankeen hauskoja kuvioita. Kirpeä pakkanen värjää nenän ja posket punaisiksi ja hengitys saa hiukset huurteeseen. Ihana, kaunis talvi. Toki pienempikin määrä pakkasta riittäisi, ei olisi tarvinnut laskea heti -20C. Mutta jos en ihan väärin muista, niin talven paukkupakkaset tietää lämmintä kesää. Sitä odotellessa...

Ja jos nyt otan nämä vaaleanpunaiset lasit päästä pois ja mietin talvea... Ei, en halua ottaa niitä pois! Haluan kuvitella että talvi on oikeasti ihan kiva, ei ole liian kylmä eikä tietenkään yhtään liukasta. Pimeä ei tule ykskaks yllättäen, eikä se pikkuinen  höttölumi sataessaan satu kun osuu kasvoihin. On vallan ihanaa kun patteritkin melkein lämpenevät ja ikkunat on melkein tiiviit.

Taas tämä tahtoo mennä valittamiseksi. En taida nykyään osata muuta. Aina pitää valittaa. Aina löytyy joku asia joka on huonosti, kun en oikein osaa ajatella niitä hyviä asioita, joita kyllä on paljon, mutta huonot asiat peittävät ne. Ja kun itsellä on ihan ok olo, tulee mieleen kaikki kurjat maat joissa on paljon kodittomia lapsia ja eläimiä. Haluaisin auttaa kaikkia, ottaa kaikki kotiini, hoivata ja rakastaa, mutta tiedän ettei se ole mahdollista. Se on todella turhauttavaa! Tulee kiukku ja itku, inho ihmistä kohtaan. Miten voi olla niin julma laji, joka sortaa toista, ja omiaankin! Niin, näitä mietin itsekseni iltaisin kun on rauhallista ja hiljaista. Pitäisi varmaan mennä nukkumaan, tulee muuten taas ajatuksia ihmisen pahuudesta ja tekee mieli lähteä vuorille ja haistattaa pitkät ihmiskunnalle. Tiedän, on hyviäkin ihmisiä, ja onneksi on, kiitos teille että olette olemassa. Hyvää yötä ja rauhaisaa unta! :)